SIISTIÄ! on luotetta kumppani

Luotettavuus

 

SIISTIÄ! on luotettava ja laadukas. Haluamme muodostaa pitkäkestoisia asiakassuhteita ja ylittää asiakkaittemme odotukset.

 

Olemme rakentaneet tiimimme sellaisista henkilöistä, joille asiakkaan arvostus on tärkeätä ja oman työn tulos mitataan asiakkaan tyytyväisyytenä. Pidämme huolta työntekijöistämme ja siksi vaihtuvuus on todella pientä. Pitkiä asiakassuhteita rakennetaan luottamuksen päälle ja siihen kuuluu saman tutun naaman ilmestyminen samaan kohteeseen viikosta toiseen. Näin varmistamme myös sen, että asiakassuhteen edetessä palvelu aina vain paranee kun kohde ja asiakas tulevat yhä tutummaksi. Näin ollen pystymme ennustamaan ja reagoimaan paremmin ja nopeammin erilaisiin tilanteisiin mitä varsinkin kotitalouksilla tulee väistämättä vastaan.

Toimistosiivouksissa varsinkin toimintavarmuus on tärkeätä. Luonnollisesti hyvin tehdyn työn lisäksi. Meillä on kivaa töissä, joten sairaspoissaoloja on todella harvoin. Me teemme laadukasta ja hyvää työtä, mutta hymy kasvoilla. Luotettavuus tarkoittaa myös sitä, että palvelun laatu on tasaista ja sovitut asiat hoidetaan kerralla kuntoon.